Siirry suoraan sisältöön

Lasten voimisteluryhmät

kaudella 2023-2024

Perhevoimistelu 2-4 -vuotiaille lapsille yhdessä aikuisen kanssa

Perhevoimistelun tavoitteena on, että aikuinen ja lapsi löytävät yhdessä leikin ja liikkumisen ilon ja saavat mahdollisuuden purkaa liikkumisen tarvetta. Tunnit sisältävät erilaisia pari- ja ryhmäharjoituksia – kaikkea luovasta liikkeestä musiikin tahdissa kuperkeikkojen harjoitteluun ja ryömimiseen.

Ryhmä 1: Maanantai klo 17.00-17.45  Mäntymäki
Ohjaaja: Marcus Wikblad

Ryhmä 2: Maanantai klo 17.50-18.35  Mäntymäki
Ohjaaja: Marcus Wikblad

PerheGym

PerheGym on 1-6 vuotiaan lapsen ja vanhemman yhteinen liikuntatuokio. Myös isommat sisarukset voivat tulla mukaan. Ohjaajan avustuksella perhe johdatellaan perusliikuntataitojen saloihin, harjoittelemaan perheakrobatian ja telinevoimistelun perusteita sekä tutustumaan voimistelullisiin elementteihin leikin kautta.

Aika ja paikka: Lauantai klo 10-11.30 Palloiluhallissa

Voimistelukoulu-ryhmät 4-vuotiaasta ylöspäin

Voimistelukoulu- ja Ninjagym -ryhmissä harjoitellaan perusmotorisia valmiuksia, jotka antavat hyvän pohjan kaikenlaiselle urheilulle ja liikkumiselle! Lapset saavat juosta, hyppiä, kontata, ryömiä, pyöriä ja kiivetä, tasapainoilla ja kokeilla akrobaattisia harjoitteita telineillä ja ilman. Harjoituksissa on turvallinen ilmapiiri ja harjoitteita tehdään leikin varjolla. Motoristen taitojen lisäksi harjoitellaan sosiaalisia valmiuksia kuten ohjeiden noudattaminen, oman vuoron odottaminen ja toisten huomioonottaminen. Voimistelukoulu ja Ninjagym -ryhmämme perustuvat
Suomen Voimisteluliiton konsepteihin.

Voimistelukoulu A, tytöt ja pojat 4-5 vuotta (synt. 2018-2019)
Aika ja paikka: Maanantai klo 17.00-17.45 Mäntymäen koulu
Ohjaaja: Anki Ahlroos

Voimistelukoulu B, tytöt ja pojat 4-5 vuotta (synt. 2018-2019)
Aika ja paikka: Maanantai klo. 17.50-18.35 Mäntymäen koulu 
Ohjaaja: Anki Ahlroos

Voimistelukoulu C, tytöt ja pojat 4-5 vuotta (synt. 2018-2019)          Aika ja paikka: Keskiviikko klo 17.00-17.45 Palloiluhalli
Ohjaaja: Madeleine Hakalax & Marcus Wikblad

Ninjagym A, pojat 5-6 vuotta (synt. 2016-2018)
Aika ja paikka: Maanantai klo 18.40-19.40 Mäntymäen koulu
Ohjaaja: Marcus Wikblad

Athena, joukkuevoimistelua voimistelukoulun hengessä 5-6v. tytöille (synt. 2017-2018)
Aika ja paikka: Tiistai klo 17.30-18.30, Kasavuoren koulu
Ohjaaja: Tove Forsberg

Voimistelukoulu, telinevoimistelun alkeet A, 5-6 vuotiaille tytöille (synt. 2017-2018)
Aika ja paikka: keskiviikko klo 17.15-18.15 Palloiluhalli
Ohjaaja: Tina Wildtgrube

Voimistelukoulu, telinevoimistelun alkeet B, 5-6 vuotiaille tytöille (synt. 2017-2018)
Aika ja paikka: keskiviikko klo 18.15-19.15 Palloiluhalli
Ohjaaja: Tina Wildtgrube

UUTTA: Erityisryhmä Raketit, lapset 7-12 vuotta (2016-2011 synt.)

Raketit on ryhmä lapsille, jotka tarvitsevat erityistä tukea erinäisten kehityksellisten haasteiden takia. Ryhmän tavoite on kannustaa liikkumaan voimistelun avulla sekä itsenäisesti että ryhmässä. Ohjaajat ottavat huomioon lapsen yksilölliset tarpeet ja taidot.

Aika ja paikka: Sunnuntai klo 10.00-11.00 Palloiluhallissa
Ohjaaja:  Malena Ahlroos