Lasten voimisteluryhmät
kaudella 2025-2026
Perhevoimistelu 2-4 -vuotiaille lapsille yhdessä aikuisen kanssa
Perhevoimistelun tavoitteena on, että aikuinen ja lapsi löytävät yhdessä leikin ja liikkumisen ilon ja saavat mahdollisuuden purkaa liikkumisen tarvetta. Tunnit sisältävät erilaisia pari- ja ryhmäharjoituksia – kaikkea luovasta liikkeestä musiikin tahdissa kuperkeikkojen harjoitteluun ja ryömimiseen.
Ryhmä 1: Maanantai klo 17.00-17.45 Mäntymäki
Ohjaaja: Linda Ahlroos
Ryhmä 2: Maanantai klo 17.50-18.35 Mäntymäki
Ohjaaja: Annika Sandås


PerheGym
PerheGym on 2-6 -vuotiaan lapsen ja vanhemman yhteinen liikuntatuokio. Myös isommat sisarukset voivat tulla mukaan. Ohjaajan avustuksella perhe johdatellaan perusliikuntataitojen saloihin, harjoittelemaan perheakrobatian ja telinevoimistelun perusteita sekä tutustumaan voimistelullisiin elementteihin leikin kautta.
Aika ja paikka: Lauantai klo 10-11.30 Palloiluhallissa
Ohjaaja: Tiina Lundberg
Voimistelukoulu-ryhmät 4-vuotiaasta ylöspäin
Voimistelukoulu- ja Ninjagym -ryhmissä harjoitellaan perusmotorisia valmiuksia, jotka antavat hyvän pohjan kaikenlaiselle urheilulle ja liikkumiselle! Lapset saavat juosta, hyppiä, kontata, ryömiä, pyöriä ja kiivetä, tasapainoilla ja kokeilla akrobaattisia harjoitteita telineillä ja ilman. Harjoituksissa on turvallinen ilmapiiri ja harjoitteita tehdään leikin varjolla. Motoristen taitojen lisäksi harjoitellaan sosiaalisia valmiuksia kuten ohjeiden noudattaminen, oman vuoron odottaminen ja toisten huomioonottaminen. Voimistelukoulu ja Ninjagym -ryhmämme perustuvat
Suomen Voimisteluliiton konsepteihin.

Voimistelukoulu A, tytöt ja pojat 4-5 vuotta (synt. 2020-2021)
Aika ja paikka: Maanantai klo 17.00-17.45 Mäntymäen koulu
Ohjaaja: Anki Ahlroos
Voimistelukoulu B, tytöt ja pojat 4-5 vuotta (synt. 2020-2021)
Aika ja paikka: Maanantai klo. 17.50-18.35 Mäntymäen koulu
Ohjaaja: Anki Ahlroos
Voimistelukoulu C, tytöt ja pojat 4-5 vuotta (synt. 2020-2021)
Aika ja paikka: Lauantai klo 11.00-11.45 Palloiluhalli
Ohjaaja: Tiina Lundberg
Athena, joukkuevoimistelu 6-8v. (synt. 2017-2019)
Aika ja paikka: Keskiviikko klo 16.30-18 Kasavuoren koulu
Ohjaaja: Kerttu Puhakka
Ninjagym A, 5-6 vuotiaat (synt. 2019-2020)
Aika ja paikka: Maanantai klo 18.45-19.30 Mäntymäen koulu
Ohjaaja: Anton Lundberg, Nicholas Mahlberg
Ninjagym B, 5-6 vuotiaat (synt. 2019-2020)
Aika ja paikka: Lauantai klo 13:00 – 13.45
Ohjaaja: Tiina Lundberg
Voimistelukoulu, telinevoimistelun alkeet A, 5-6 vuotiaille tytöille (synt. 2019-2020)
Aika ja paikka: tisdag 17.45-18.45
Ohjaaja: Celina Sjöblom
Voimistelukoulu, telinevoimistelun alkeet C, 5-6 vuotiaille tytöille (synt. 2019-2020)
Aika ja paikka: onsdag kl 17.30-18.30
Ohjaaja: Nea Bergroth
Voimistelukoulu, telinevoimistelun alkeet B, 5-6 vuotiaille tytöille (synt. 2019-2020)
Aika ja paikka: lauantai klo 12-13 Palloiluhalli
Ohjaaja: Tiina Lundberg
Erityisryhmä Raketit (lapset, perheet, aikuiset)
Raketerna on ryhmä lapsille, perheille ja aikuisille, jotka tarvitsevat erityistä tukea. Ryhmän tavoitteena on rohkaista liikkumaan voimistelun avulla – sekä itsenäisesti että yhdessä muiden kanssa.
Raketittien toiminta jatkuu syksyllä 2025 avoimien “kokeile jumppaa” -kertojen muodossa, joita järjestetään joka toinen viikko yhteistyössä Keski-Uudenmaan DUV:n kanssa. Jumppa järjestetään joka toinen sunnuntai klo 12.00–13.00: 7.9, 21.9, 5.10, 19.10, 2.11, 16.11, 30.11, 14.12.
Kaikki perheet, joissa on erityistä tukea tarvitsevia lapsia, ovat sydämellisesti tervetulleita!
Ilmoittaudu viimeistään torstaina ennen kutakin kertaa.
Ilmoittautumiset Keski-Uudenmaan DUV:n vapaa-ajan koordinaattorille Muluken Cederborgille, p. 040 0502 349, muluken.cederborg @ duv.fi
Ota mukaan oma juomapullo ja pukeudu mukaviin vaatteisiin. Jumpataan paljain jaloin tai jumppatossuilla.
Aika: joka toinen sunnuntai 7.9, 21.9, 5.10, 19.10, 2.11, 16.11, 30.11, 14.12
Paikka: Kauniaisten Palloiluhalli (Oppilaskodintie 11)
Ohjaajat: Sofia Lundberg, Ronja Londen